Aikaa sitten ostin antikvariaatista nipun vanhoja dekkareita, joita olen joutoaikoina lueskellut ja kirjoittanut ainakin jotakin jokaisesta tuoreeltaan kynällä ruutupaperille.

Tässä tekijän sukunimen mukaan aakkostettu lista:

-                     Edward S. Aarons: ”Tehtävä Karachi”. Viihdekirjat -66.

       Sam Durrell seikkailee mystisessä idässä.

 

-              Catherine Aird: ”Kuolema on kaunopuheinen”.

  SAPO-sarja numero 285, ilm. -79 suom. -84.

 Päähenkilö komisario Sloan. Perinteinen dekkari. Suosittelen keveähköille pitäville.

 

          Robert Barnard: ”Poikani poloinen”.

    SAPO 259, ilm. -79, suom.-81.

Sietämättömän omahyväinen dekkarikirjailija murhataan suomalaiseen lakkalikööriin sekoitetulla nikotiinilla! Ja sitä sitten selvitellään.

 

-          Dominic Devine: ”Kuoleman päiväkirja”.

SAPO 293, ilm. -81, suom. -85.

  Tässäkin murhataan kirjailija. Syyllinen löytyy lopussa.

 

-           Nicolas Freeling: ”Irlantilainen ruletti”.

  SAPO 140, ilm. -71, suom.72. 

  Dekkarin nimi pohdituttaa. Kirjassa ei edes käydä kasinolla, pelaaminen on symbolista. Pelaajina kolme sisarta ja komisario van der Valk on kai sitten se rulettipyörän sisällä pomppiva kuula.

 

-          Nils Hövenmark: ”Kunnallismurha”.

SAPO 243, ilm. -75, suom. -80.

  ”Kivaa” kunnallispolitiikkaa. Yksi paha virhe. Ei kai nyt sentään Ruotsissakaan kunnanvaltuusto, johon kuuluu 34 valtuutettua, voi olla päätösvaltainen silloin, kun vain 7 (seitsemän!) valtuutettua on paikalla kokouksessa.

 

-          Michael Kenyon: ”Raiskaus”.

SAPO 264, ilm. -77, suom. -81.

Takakansi sanoo tyyliä ’karmeanhauskaksi’. Minusta se oli tympäisevän tekovitsikästä.

 

-          Margaret Millar: ”Kysykää minua huomenna”.

SAPO 249, ilm.76, suom. -80.

’Modernia jännitystä’, lupailee takakansi.

Voi olla; en koskaan päässyt sivua 15 pitemmälle. Alkuasetelma – vanhus pyörätuolissaan ja hänen epäsympaattinen vaimonsa -  minut pois vieroitti.

 

-          Martin Russell: ”Sakkokorkona kuolema”.

SAPO 108, ilm. -68, suom. -70.

Taas kritisoin takakantta: se väittää kirjan tarjoavan ’modernia jännitystä’. Minä totean: perinteinen tarina. Modernia korkeintaan se, että tappaja tiedetään jo ennen kirjan loppulukua.

 

-          Olov Svedeliv: ”Suojelusenkelit”.

SAPO 210, ilm. -74, suom. -77.

Aika perinteinen Tukholmaan sijoitettu ”kummisetä” – tyyppinen juttu. Etenee reippaasti. Loppu onnistui yllättämään.

.

-