10.9.  Pat Conroyn ETELÄN TUULET vaatii aluksi lukijalta keskittymistä, ettei heti putoa kärryiltä. Sitten teksti helpottuu, muuttuu normaaliksi lukuromaaniksi, joka kertoo Etelä-Caloniassa, Charlestonissa, asuvien  ystävysten, entisten luokkatovereiden, elämän kipukohdista.  Kaupunkikuvauksilla on tärkeä osa kirjassa. Loppupuolella raakoja kohtauksia.

Moniulotteinen tarina, jota ei heti unohda.

Hugh Lasgarn  ELÄINLÄÄKÄRI MYRSKYISILLÄ MERILLÄ, Tammi 1988.

        Varsin keskinkertainen muistelo.Jos eläinlääkäritarinoita tahtoo, niin

       James Herriot kirjoittaa paremmin   ja hauskemmin

Yli puolella Suomen noin sadastakuudestakymmenestä kirjastoautosta on nimi. On hauskoja, kuten Savossa kulkeva JASSO TOENPERÄ. On kirjava kokoelma kirjallisia: FRANS EMIL, KÄTKÄLÄINEN, LURU KILJUNEN, HERRA HAKKARAINEN, SEPETEUS, KAILAS.

Lahdessa lentää PEGASOS (toivottavasti ei sentään ylinopeutta).

Samaan HELMI-nimeen ovat päätyneet sekä Espoo että Muhos. KULKURI  tuo helpotusta kirjanälkään niin Lapissa Kemijärvellä kuin Kerimäelläkin Savossa.

Taivalkoskella lainataan MÖLLÄRIstä ”mölläreitä”, kuten Kalle Päätalon kotiselkosilla romaaneita kutsuttiin.

Ninnu Holme  ja Pasi Sivenius ovat julkaisseet omakustanteena paksun ja värikkään teoksen SUOMEN KIRJASTOAUTOT. Autojen alustojen ja ja korinvalmistajien esittelyt hyppäsin ilmavasti yli, samoin kunkin auton tekniset tiedot.  Autojen plussat ja miinukset silmäilin.

Muutamassa autossa ”kirjat tippuu hyllyjen taakse”, toisissa katto vuoti, joissain oli ruostevaurioita tai maalipinnan hilseilyä. Haminan kirjastoautossa ilmeni ”mystisiä valovikoja”. Plussia olivat esimerkiksi tuulikaappi, hyvä sisävalaistus ja mukavat asiakkaat.

Kristiinankaupungista ilmoitetaan:

Plussat:

           Tehokas 

            Lämmin talvella.

Miinukset:

            Liian tehokas

            Lämmin kesällä

"Mutta että vaatii joutilaisuuteen uponnutta miestä kirjoittamaan kirjeen, se on jo julmuutta; siinä katkaistaan lanka hänen koko olemiseltaan..."

Kaija Siveniuksen suomentama ja Teoksen tänä vuonna julkaisema "YÖNKIRKAS TÄHTI -   99 viimeistä kirjettä" on kulttuuriteko.

Nuorena kuollut runoilija John Keats (1795 - 1825) on ollut monille, myös minulle, tuttu vain nimenä, johon törmää vanhoissa tyttökirjoissa ja englantilaisissa romaaneissa.

En ollut ennen lukenut Sparrea, mutta nokialaisten kesätuliaisissa oli ainakin 5 Sparren kirjaa. Ensimmäisenä niistä luin siis GLIMRINGEN TARINAN. Kieltämättä kivaa lukemista, mutta ei se niin paljon sytyttänyt, että olisin lähtenyt selvittämään, missä kulkee faktan ja fiktion raja silloin, kun en itse sitä valmiiksi tiennyt. Esimerkiksi: oliko Emilie Högvist historiallinen henkilö vai ei.

Loput Sparret  käsittelen joskus aikanaan yhdessä postauksessa.

Tätä kyselee Sara, joka on blogissaan  jhttp://sarankirjat.blogit.fi julistanut kilpailun aiheesta. Palkintoina on tietysti tyttökirjaklassikoita. Aikaa vastata on 10.9. asti.

Sara pitää myös tyttökirjaklassikoiden nettikirjakauppaa. Vietin monta hauskaa hetkeä selaten valikoimia.

   Merete Mazzarellan romaaniesseeksi luonnehdittu

    Mazzarellan kuvaus on herkkäpiirteistä ja myötäelävää. 

   Kirjan nimi olisi kyllä saanut olla yhtä lyhyt kuin alkuperäisteoksessa EN DAG I ZACHARIAS TOPELIUS LIV eli pelkkä ”Päivä Zacharias Topeliuksen elämässä” olisi riittänyt.

  Aikaa sitten ostin antikvariaatista nipun vanhoja dekkareita, joita olen joutoaikoina lueskellut ja kirjoittanut ainakin jotakin jokaisesta tuoreeltaan kynällä ruutupaperille.

Tässä tekijän sukunimen mukaan aakkostettu lista:

-                     Edward S. Aarons: ”Tehtävä Karachi”. Viihdekirjat -66.

       Sam Durrell seikkailee mystisessä idässä.

-              Catherine Aird: ”Kuolema on kaunopuheinen”.

  SAPO-sarja numero 285, ilm. -79 suom. -84.

 Päähenkilö komisario Sloan. Perinteinen dekkari. Suosittelen keveähköille pitäville.

          Robert Barnard: ”Poikani poloinen”.

    SAPO 259, ilm. -79, suom.-81.

Sietämättömän omahyväinen dekkarikirjailija murhataan suomalaiseen lakkalikööriin sekoitetulla nikotiinilla! Ja sitä sitten selvitellään.

-          Dominic Devine: ”Kuoleman päiväkirja”.

SAPO 293, ilm. -81, suom. -85.

  Tässäkin murhataan kirjailija. Syyllinen löytyy lopussa.

-           Nicolas Freeling: ”Irlantilainen ruletti”.

  SAPO 140, ilm. -71, suom.72. 

  Dekkarin nimi pohdituttaa. Kirjassa ei edes käydä kasinolla, pelaaminen on symbolista. Pelaajina kolme sisarta ja komisario van der Valk on kai sitten se rulettipyörän sisällä pomppiva kuula.

-          Nils Hövenmark: ”Kunnallismurha”.

SAPO 243, ilm. -75, suom. -80.

  ”Kivaa” kunnallispolitiikkaa. Yksi paha virhe. Ei kai nyt sentään Ruotsissakaan kunnanvaltuusto, johon kuuluu 34 valtuutettua, voi olla päätösvaltainen silloin, kun vain 7 (seitsemän!) valtuutettua on paikalla kokouksessa.

-          Michael Kenyon: ”Raiskaus”.

SAPO 264, ilm. -77, suom. -81.

Takakansi sanoo tyyliä ’karmeanhauskaksi’. Minusta se oli tympäisevän tekovitsikästä.

-          Margaret Millar: ”Kysykää minua huomenna”.

SAPO 249, ilm.76, suom. -80.

’Modernia jännitystä’, lupailee takakansi.

Voi olla; en koskaan päässyt sivua 15 pitemmälle. Alkuasetelma – vanhus pyörätuolissaan ja hänen epäsympaattinen vaimonsa -  minut pois vieroitti.

-          Martin Russell: ”Sakkokorkona kuolema”.

SAPO 108, ilm. -68, suom. -70.

Taas kritisoin takakantta: se väittää kirjan tarjoavan ’modernia jännitystä’. Minä totean: perinteinen tarina. Modernia korkeintaan se, että tappaja tiedetään jo ennen kirjan loppulukua.

-          Olov Svedeliv: ”Suojelusenkelit”.

SAPO 210, ilm. -74, suom. -77.

Aika perinteinen Tukholmaan sijoitettu ”kummisetä” – tyyppinen juttu. Etenee reippaasti. Loppu onnistui yllättämään.

-